Automaattisen tietojenkäsittelyn ohjelmia
Olemme Jannen kanssa yhtä mieltä siitä, että pieniä pelitaloja ja sen sellaisia tulee tukea. Päätimme siis investoida suurta omaisuuttamme tuohon DEFCONiin. Siitä sitten tuleekin pari vuotta kuluneeksi kun viimeksi ostin pelin. Eipähän tarvitse enää miettiä mitä voidaan pelata StarCraftin lisäksi. Pitää yrittää saada vielä Ismo, Henriina<3, Matti, Simo ja Tuutti innostumaan tästä. Pelit ovat hauskoja kavereiden kanssa, muuten ne eivät pahemmin jaksa kiinnostaa.
Päätin muutama kuukausi sitten tukea myös yhtä toista tukemisen arvoista ohjelmaa, nimittäin koodin kirjoittamiseen ja muokkaamiseen tarkoitettua Text Mate -editoria. Tuo on yhdessä paketissa paras, tyylikkäin ja kevyin editori mitä olen tähän mennessä käyttänyt.
Ja näin vähän aiheeseen jotenkin liittyen: en ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä näiden ohjelmien käyttäminen luo turhaa koodia ja huonontaa lopputulosta. “Jos osaa ja tietää mitä tekee, ei tarvitse lisäohjelmia“? Se, mitä nämä ohjelmat tekevät, on nopeuttavat työskentelyä ja korjaavat virheitä. Ainakin minulla.
Toki on olemassa sitten tietysti se Microsoft Frontpage, mutta ei pitäisi tuomita asioita minkään yleisen oletuksen ja yksittäisen kokemuksen perusteella. Valitettavasti noita “yleisiä oletuksia” löytyy aika monesta asiasta. Kun pysyy siellä koodipuolella eikä visuaalisella, ollaan aika pitkälti turvassa.