Sormet paloivat
Ajattelin viime sunnuntaina siirtää tiedostoja Valontuojan kautta paikasta A paikkaan B, koska siirreltävät mediatallennusgizmoni olivat piilossa minua juuri silloin, ja tarvitsin tiedostoja seuraavana aamuna eri mestassa. Ajattelin, että koska palvelimen uptime oli kuukausia eikä mitään ongelmia ollut havaittavissa, että se pysyisi ihan hyvin vielä huomisen pystyssä. Noh, niinpä niin. Ei sitten pysynyt - vielä sillon kuin sitä eniten olisi tarvinnut.
Ongelma kuitenkin ratkesi kymmenosan minuuteissa, kun pirautin Ismolle ja törkeästi aloin heti parkumaan sitä, että palvelin veti nurin. Ismo sitten pisti viestiä eteen päin ja kohta jo lafka olikin pystyssä. Erittäin kiitettävän nopeaa toimintaa palvelinta hoitavalta Zonerilta.
Ongelmana näissä kaatumisissa on hyvin yksinkertaisesti se, että palvelin alkaa käydä pieneksi ja rasitus kasvaa liian suureksi. Liikaa projekteja siis pyörii meillä, joten tämä harrastelijatoimintanta alkaa vaatia taas vähän isompaa paikkaa. Valitettavasti tämä taroittaa myös sitä, että kustannukset tulevat nousemaan sen mukana.
Seuraavaan asiaan. Olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja opetella käyttämään Illustratoria enemmän. Viikonlopun töhersin koemielessä jotain sekavaa ja yhden logon. Päädyinpä jopa piirtelemään ihmisistä karikatyyrejä, joista sitten sain ärtymystä ja repeilyä. Varo vaan, saatan tehdä yhden jopa sinusta, koska homma tuntuu pirun hauskalta! Ja jos verrataan Illustratoria ennen käyttämääni Freehandiin, se on aivan toiselta planeetalta.
Tänään kuvasin Jukasta ylioppilaskuvia ja launtaina sitten lakkiaisiin. Kuvia tulossa myöhemmin!
Vektoritöherryksiä löytyy täältä.

Illu tuli silloin vasta kehiin, kun olin jo päättänyt kouluni. Töissä käytin sitä silloin tällöin viime vuonna (mainosten väsäämiseen). Osittain kankea, mutta paljon näppärämpi kuin freehand. Tietenkin se riippuu siitä mihin on tottunut. Nyt ei ole tullut käyteltyä mitään ohjelmaa. Nykyisessä myyjän työssä ei paljon kuvia otella tai mainoksia väännellä…