PayPal paukkuu | 0
Tein tänään hyvän teon ja lainasin aikaa ja PayPal skilzzejäni Ismolle hyvään tarkoitukseen. Ostin ensimmäisen kerran elämässäni domainin, minkä sitten pistin lähes itse toimintakuntoon. Bileet. Jee. Tuon domainin ostojärjestelmä oli hieman ärsyttävän spämmityylinen, sillä domainin rekisteröinnissä ei ollut yhtään vaihetta, jossa ei olisi ollut jotain ns. “lisätarjousta”. Maksa lisää, saat kaupan päälle sukupuolitaudin. Hyvä tarjous.
Hyvää huomenta | 0
Aamun ensireaktiot olivat: Ai !€”#% #%€&/, sattuu, “€#%€&%/ ?”#€%. Armoa?! Ja sattuu1!? Vähän samantyyppiset siis kuin katsoisi Star Trekin uusintoja televisiosta, mikä pitää sisällään satoja eri kanavia, mutta joilta tulee vain ja pelkästään Star Trekin uusintoja. Noh, ei nyt ihan noin hirvittävää, mutta melkeinpä, melkeinpä.
Huonosti tai vähän nukkuvien ihmisten ruokahalu pitäisi kuulema kasvaa, mikä kyllä kuulostaa aivan järkevältä, tai ainakin järkevämmältä kuin mikään Nickelbackin biiseistä. Voisin olla tyytyväinen, jos noin tosiaan olisi myös minun kohdalla, niin tulisipa huonosti nukutuista öistä jotain positiivistakin.
Jos puhutaan jostain positiivisesta, niin tänään postiluukustani kilahti tilaamani paketti KMFDM storesta, joka sisälsi uuden albumin “Tohuvabohu” nimmareilla varustettuna ja loput siinä mukana tulleet fanikrääsät. Loistavaa. Postilla kesti kuljettaa tämä paketti Amerikoista -> kotiovelleni ja postiluukusta sisään noin yksi viikko.
Jännää on myös se, että minulle tuli kirje sairaanhoitopiiristä, missä kerrottiin heidän mokanneen laskutuksissa vuosien varrella niin, että minulle tahdottiin aivan välttämättä maksaa takaisin.
Opin tänään jotain hyödyllistä, mikä on sinänsä yksi suuri ihme, ottaen huomioon sen, että aivoni ovat tänään olleet todella syvässä horroksessa. Ei kuitenkaan kannata huolestua vielä, sillä minulla on yhä tuntoaisti tallella, mikä kertoo että nyt pitää sattua. Samaa koskee muihin tunnesektoreihin. Vitutus on vain merkki siitä, että ollaan elossa.
Voisin käyttää tämän illan johonkin hyödylliseen, kuten vaikkapa tiskaamiseen tai ylipäätänsä siivoamiseen. Taittaa kyllä olla, että jätän ihan suosiolla välistä. Pitäisi saada tässä lähipäivinä yksi proggis valmiiksi, minkä jälkeen pitäisi saada aloitettua toinen hieman saman tyyppinen perään. Pitäisi myös auttaa ja yrittää ideoida parissa muussa jutussa.
Interveps disööräämist | 1
http://www.lieksaelokuva.net/
Se ol semmonen proggis se.
AVP2 | 0
Youtube: On the Set of Alien vs. Predator: AVP2 – Jos tää on yhtään niin huono, kuin ensimmäinen AVP elokuva, niin alan kyllä itkemään kovaan ääneen.
Langattomien tukiasemien tietoturvallisuus | 3
Hei, Sinä, rakas naapurini, joka omistat langattoman verkon nimeltä “THOMPSON”. Sinulla on siinä ovet sepposen selällään auki, mikä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi käyttää verkkoasi tältä lähialueelta.