Loppuviikon viikonloppu ( 0 )
Poikkeuksellisesti minulla alkoi viikonloppu jo tänään. Olisi kiva, jos tämä pidennetty viikonloppu saisi katkaistua pitempään jatkuneen v*tutuksen, sekä onnistuisi rauhoittamaan minut ärsylimäisistä ajatuksista. Se, mistä minun ärsyyntyminen johtuu, onkin asia, mitä en vielä itsekkään ole saanut kuvitettua täydeksi kuvaksi.
Joskus minua ottaa päähän tuntea ja nähdä asioita epäoikeudenmukaisina / väärinä, pystymättä kuvittamaan niitä tarpeeksi tarkasti siihen muotoon, että niistä saisi tehtyä yhtään järkevästi ymmärrettävää argumenttia. Verbaalisesti olen hieman tökerö ja lahjaton, ehkä siksi arvostan hiljaista tietoa ja olen useimmiten hiljaa, mikä on tähän mennessä ollut ehkä se paras vaihtoehto. Siinä osaa olla itsestä kiinni pitämistä kun menetän malttini. Yleisesti minusta voi tulla hyvin rauhallinen kuva, mutta olen kaikkea muuta kuin rauhallinen. Ihmiset osaavat järkyttyä kun minun pinnani menee täyteen, mistä taas tuli mieleen se, että olen aivan liian pitkäpintainen. Mitä kirjoittamiseen taas tulee, niin se sujuu hieman paremmin, mutta siitäkään en tunnu saavan kaikkia asioita haluamaani muotoon. Loppujenlopuksi kaikki tuntuu tyhmältä, mutta se taas ei tarkoita sitä, etteikö kaikki tuntemani asiat olisi todellisia tai oikeutettuja. Tarvitsisi varmaan jonkun valitustulkin aukomaan päätä.
Pitkästä viikonlopusta huolimatta, mitään vapaa-aikaa tässä en kuitenkaan ennätä hirveästi pitämään, sillä minun pitää ruveta rakentamaan yhtä proggista, vielä kun riittää otollista aikaa ja intoa. Koulutehtävät onnistuvat työllistämään myös jonkin verran, sekä kesällä kyhäilemät proggikset pitäisi viimeistellä. Ei siinä mitään, ei minulla mitään parempaa tekemistä kyllä olisi ollutkaan. Olen varmaan vastuuntunteva ja tunnollinen uurastaja, sillä jos en saa jotain aloittamaani asiaa, tai asiaa, mikä pitäisi aloittaa, suoritettua, alan tuntemaan kurjaa oloa hieman siihen sopimattomassa mittakaavassa. On tässä kyllä tullut työskenneltyäkin viime kuukausina hieman liikaakin, joten ehkä tässä on myös syytä olla tyytyväinen omasta ahkeruudesta.
Kuvasin eilen yhtä tehtävää, missä minun alun perin piti käyttää kahta salamalaitetta, mutta enpähän sitten saanut toista niistä orjuutettua niin millään, kun en enää muistanut miten se tehdään. Soitin sitten Henriina kullalle, joka sitten ystävällisesti opasti minua, miten Nikon SB-600 saa orjuutettua. Jotenkin tuntui niin monimutkikkaalta ja tyhmältä nuo säätönamiskat ja näppäinyhdistelmät, millä kyseisen salamalaitteen sai orjuutettua. Vähän oli sellainen fiilis kun yrittäisi syöttää johonkin peliin näppäinkoodeja salatasojen avaamiseksi.
Sari muuttaa ensi kuussa Joensuuhun opiskelemaan. Lupasi syödä jäätelö ja sisustaa kanssani. Ismo sanoi minun tarvitsevan viherkasveja, vaikka olen melkein yksi vihannes itsekin. Haluaisin albiinon kääpiösiilen, mutta se olisi lähinnä eläinrääkkäystä, joten taidan jättää välistä.
Kohta sitä saa ( 0 )
Kohta sitä saa. KMFDM store: Your order has been updated to the following status. New status: Shipped.
(0) #Now You’re Playing With Power! ( 0 )
Katselin eilen illalla Youtubesta käyttäjäprofiilin the IRATE Gamer videoita, missä arvostellaan vanhoja videopelejä huumorimielessä. Olivat yllättävän hauskaa katsomista omaan mieleen.
Joskus tuli omistettua 8-bittinen Nintendo, mutta sitten se ja sen pelikasetit tuli annettua sitä tarvitseville pienempikokoisille serkuille hyötykäyttöön. Olisihan tuolla ehkä joskus voinut olla jotain tunnearvoa, mutta hyvä jos siitä vielä joku saa revittyä iloa irti, etenkin kun kyseisen laitteen kunto oli mitä oli. Osasi olla kosketushäiriöitä aivan tuskaksi asti. Koneen pelikasetit kyllä säilyivät vaikka maailmanlopusta.
Kerran käytin myös lerppuja, niitä pystyi heittelemään huoletta seinään. Ei mulla muuta.
+ Toinen samanlainen heppu: JamesNintendoNerd.
NO to the Microsoft Office format as an ISO standard ( 0 )
EI Microsoft Officea ISO-standardiksi (via Ismo)
(0) #Painajaismaista ( 0 )
Olen aivan totaalisesti järkyttynyt painajaisunista, mitä olen viime aikoina joutunut näkemään. Olen onnistunut luomaan itselleni lähes ihanteellisen ja toimivan unirytmin, mutta painajaisunet ovat pahentuneet sen myötä.
Suuresti minua on järkyttänyt unet, missä leikkasin takatukkani pois, Macini muuttui Peeceeksi, ja kuuntelin Children Of Bodomia.
Sinä rakas ja arvoisa lukija, minä olen tänään äärimmäisen iloinen ja erittäin hauska, ole sinäkin, ja tule kanssani katsomaan MacGyveriä.