Mitäänsanomaton apatiaotus
Voisin olla tyytyväinen siihen, että sain puisteltua matot, imuroitua, tiskattua ja pestyä ikkunat. Voisin olla myös tyytyväinen siihen, että kaikki eteenpäin lähetetyt tukihakemukset menivät läpi ilman minkäänlaisia epämääräisiä juttuja - vieläpä erittäin hyvin lopputuloksin. Voisin olla tyytyväinen siihenkin, että sain itselleni töitä parista isommasta proggiksesta. Voisin olla tyytyväinen, että minulla ei ole tässä jaksossa koulua lähes ollenkaan, milloin voin ruveta tekemään lopputyötäni ja vaikkapa käydä jossain kauempana.
Tuo kohta “voisin olla tyytyväinen” oli hieman väärin ilmaistu, sillä kyllähän minä olen tyytyväinen - erittäin tyytyväinen, mutta jostain syystä juuri nyt en jaksa tuntea minkäänlaista riemua, mitä minun jonkun ajatusmallin mukaan pitäisi tuntea. Ainakin minusta tuntuu, että pitäisi olla jotenkin toisenlainen fiilis.
Ihmiset ovat taipuvaisia huomaamaan asioita vasta kun ne ovat huonosti, joten on tosi mieltä avaavaa huomata, että nythän menee ihan hyvin, vaikkei siitä mitään suurta “mahtavaa” elämystä tulekaan. Pitäisikö siitä tulla? Minulle varmastikin riittää se, että näkee asioista niin, ettei niistä koidu turhaa stressiä ja homma kuitenkin pelaa. Toinen juttu tässä on se, että nyt pystyy tiedostomaan selkeästi sen, että mielialaan ei pelkästään vaikuta kuinka hyvin noin muuten menee, vaan voi tuntea erilaisia oloja hyvällä omatunnolla oli missä asemassa tahansa (viitaten “turha angstaa kun sulla menee hyvin verrattuna x:n”).
Varmastikin parin päivän päästä suhtaudun näihin asioihin taas aivan toisin ottaen ne voimavaroiksi. Nyt ajattelin vain yrittää rauhoittua. Cheers!