Insomniac’s Dream
Jos ihminen osaisi käyttää hänelle suotuja unenlahjoja, olisi se aika merkittävän positiivinen asia. Tämä ihminen ennen viime viikkoa ei osannut silloinkaan, mutta silloin unta tuli aivan liikaa, nyt sitä tulee liian vähän. Taikasienet alkavat kylläkin pikkuhiljaa sammahtaa omaan rankkaan menoonsa.
Illalla alkaa väsyttämään kahdeksan ja kymmenen välillä, milloin vielä tuntee voivansa nukkua ties miten pitkään, mutta kun rupeaa nukkumaan, pystyy nukkumaan sen kaksi - kolme tuntia, jonka jälkeen herääkin sitten niin, että unen saanti tuntuu lähes mahdottomalta. Ja kun itseään yrittää pakottaa pysymään siinä samassa paikassa, alkaa ahdistus ja tukala olo hiipimään nurkan takaa.
Jotenkin tämä kuulostaa jostain niin tutulta, mutten saa nyt päähän mistä.
Viimeinen reilu viikko on mennyt rattoisasti vääntäessä useampaa pientä ja vähän suurempaakin proggista. Hommia riittää aina, eikä ne kyllä tekemällä lopu. Varsin tyytyväinen kyllä olen, alkaa tulla uusia näkymiä, vaikka dead-linet alkavatkin kummittelemaan ja minusta tuntuu siltä, etten saa tarpeeksi hyvää aikaiseksi.
Jatkuvasti omaan tunteen siitä, että olen jotenkin aikaansaamaton, vaikka en osaakaan pistää sitä pientä työnarkomaania aivoistani off-asentoon, vaan jatkan niin kauan, kunnes olen tyydyttänyt itsestäni sen tulosta vaativan osapuolen. Ristiriitaista.
Jotkut asiat tulevat pakottamalla, oli kyseessä miten luovaa työtä tahansa, joitakin asioita taas pitää etsiä hieman pidempään. Paras neuvo tähän mennessä projektin aloittamisessa on ollut se, ettei ajattele rupeansa tekemään sitä, vaan rupeaa yksinkertaisesti tekemään. Sama tuntuu pätevän vähän kaiken aloittamiseen. Jos tuota ajattelee, se alkaa tuntumaan jotenkin idioottimaiselta, mutta tähänkin pitää sanoa, että varmasti aika moni asia loppujenlopuksi alkaa tuntumaan. Ei siis pidä ajatella sitä liikaa.