Julkista mökötystä

Sosialisoidun hiihtolomaksi, siispä suunnistankin ensi viikoksi kohti Tamperetta. Pakkaan mukaan kaiken elintärkeän: kameran, tietokoneen ja häikäisevän fyysisen sekä henkisen olomuotoni. Tarkoituksia on monia, mutta yksi niistä on se, että saan edettyä eteen päin mahtavassa päättötyöprojektissani.

Tiistaina 4.3 olisi tarkoitus todistaa Internetsukupolven aktivoitumista ja suunnistaa Helsinkiin mielenosoitukseen nettisensuuria vastaan. Tarkoitus on nähdä samalla Tuisku-tuke-tuuta ja ehkäpä muitakin karvaisia ja karvattomia, jotka ovat suunnitelleet suunnistavansa samoihin aikoihin samoihin paikkoihin.

Mitä taas päättötyöhön, sen tekemiseen ja sen kanssa elämiseen tulee, niin homma tuntuu erittäin määrittämättömältä. Olen tällä hetkellä tuottanut taitettuun versioon n. 50 sivua materiaalia. En vielä itse tiedä mitä ajatella kaikesta, muuta kuin sen, että motivaatio sen tekemiseen on kova. Opettelin tänään useamman uuden asian itsenäisesti taitto-ohjelmasta, mikä tuntui hyvältä tajuta. Kuuntelin myös kallisarvoisia mielipiteitä.

Tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan mallillaan, mutta eihän se minua panikoimasta estä!
DO NOT PANIC!

28. February 2008 ( 7 kuukautta, 2 viikkoa sitten ) - Elämä