AAAaaaaaaaaa!
Asioiden priorisointi ja multitaskaaminen ei tunnu toimivan, vaikka kaikki etenee odotettua nopeammin, sutjakammin, tehokkaammin ja hallitummin. Kumosin tuon ensimmäisen lauseen sitten heti alkuunsa. Niinpä niin, heipä hei ja sillalailla.
Juuri nyt en vain osaa olla ja ottaa vapaata itselleni joistakin asioista, vaan omaan aivan pakottava tarpeen ruveta vääntämään ja kääntämään kiviä ja kantoja juuriltaan. Tämä tulee hyvin ilmi siitä, että toisen pitää käskeä, ettei saa valvoa koko yötä tuon jutun parissa. Unta, sitä tarvitaan. Perustarve siihenkin, että pystyisi käyttämään resurssinsa tehokkaasti. Toistan muuten taas itseäni. Tämä asia on varmasti käyty jo kymmenennen kerran läpi. Ikivihreätä.
Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet todella ihmeellistä. Olen tuona aikana omaksunut itseäni ja uusia asioita oikein urakalla. Ylimääräistä ei ole päähäni nyt mahtunut tämän takia, mikä taas on ollut hyvinkin rauhoittavaa, vaikka paikoitellen tuntuukin siltä, että voisi vaan ruveta huutamaan aakkosia. AAA! BBBB! CCC!!! Jatkakaa te.
Päässäni juoksee jatkuvasti useampi asia, jotka taistelevat itsestään ja toisiensa välisestä vuorovaikutuksesta sekä kokonaisuudesta. Välillä pitää katsoa kokonaisuutta ja välillä yksityiskohtia.
Kävin kuvaamassa tuossa joku päivä Viliusvillerhermin kanssa. Pistän niitä tänne, kunhan ennätän polttaa tiedostot koneeltani talteen. Ei nimittäin ole tarpeeksi kiintolevytilaa Photoshopin toimimiseen. Virtuaalimuisti syö kaiken.