Dark Floors / Dark Knight

Dark Floors
Menin ja katsoin Dark Floorsin kiinnostuksesta ja uteliaisuudessa, kun näin viime viikolla painajaista, jossa Lordi soitti päässäni. Nyt kaduttaa, pahasti, todella pahasti. Ei pitäisi olla utelias, siinä saa vain sormilleen.

Tyhjempää ja kliseisempää konseptia saa hakea. Sopii varmasti joidenkin Lordi fanikamojen joukkoon, sillä itse elokuvana se ei tunnu kantavan yhtään mihinkään. Alkuminuuteilla herää tunne siitä, mitä tässä nyt yritetään hakea. Kaikki tuntuu lainatulta ja jokseenkin: äh-mitä-ihmettä?! Ihan kuin koko elokuva etenisi kuin putkimainen FPS-peli. Mieleen herää, että vaikutteita on otettu vahvasti Stephen Kingistä ja Silent Hillistä. Päälle lisätty ripaisu sitä ”mitä-v**tua-tapahtuu-efektiä”, jonka tarkoitus on herättää sitä ”äh-mitä-ihmettä”, mikä kyllä herääkin, mutta ei siitä ”mitä-v**tua-tapahtuu-efektin” takia.

Budjettia elokuvassa kyllä on ja se näkyy visuaalisena suorituksena, mutta siihen se sitten jääkin omalta kohdalta. Jos olisin kovakin Lordifanaatikko voisi se tarjota enemmän. Olisi kiinnostanut nähdä elokuva suomalaisessa ympäristössä, sen sijaan se tuntui kovinkin ulkomaalaiselta. Sen ymmärtää kohderyhmää ajatellen ja muutenkin, mutta se olisi voinut tehdä tästä äh-mitä-ihmettä kokemuksesta hieman kiinnostavamman. Ehkä minun pitäisi kysyä itseltäni; mitä ihmettä sä oikein odotit?

Dark Knight
Toinen elokuva minkä näin oli Dark Knight. Edeltäjäänsä eli Batman Beginssiä verrattuna pidin enemmän. Heath Ledgerin näyttelemä Jokerin suoritus oli todellakin hyvä. Ei sitä ole turhaan hehkutettu. Voin antaa hyvän elokuvan leiman silloin, jos pystyn katsomaan elokuvan putkeen läpi tuntematta turhautumisen tunnetta (lue: loppuisi jo). Dark Knight onnistui pitämään otteessaan, vaikka omistinkin pienet ennakkoluulot ollessani vastarannankiiski. Onnistui olemaan myös hauska ja viihdyttävä. Täydet pisteet kotiin.

Mikko kysyi miksi Batman Beginssissä pitää narskua nahkahousut joka kohtauksessa, vaikkei kenelläkään olisi nahkahousuja? Mikä herättääkin minulla askarruttavan ajatuksen; Miltä Batman kuulostaisi, jos ääninäyttelijä käytettäisiin Tay Zondaytä? Oh mai!

Ja loppuun hassun hauska video.

ps. Fresh Prince of Bel-Airin tunnaribiisi käy ihan minkä tahansa päälle.

29. Heinäkuu 2008 ( 5 kuukautta, 1 viikkoa sitten ) - Uncategorized