Ei seepra pääse raidoistaan ( 0 )
Elämme maailmankaikkeudessa, jossa pätevät tietyt lainalaisuudet, joita emme pääse pakoon vaikka kuinka yrittäisimme. Yksi näistä lainalaisuuksista on kotiplaneettamme painovoiman vaikutus meihin, toinen on VR:n junien aikatauluissa pysyminen! Universumimme on kuitenkin rakennettu niin, että harvoissa tapauksissa jopa fysiikanlait pystyvät väistymään, niin ehkä minä sitten siihen verrattuna voin uskoa väitteen, että VR:n junat olisivat olleet täysin aikataulussa. Näin ainakin Tuutti väittää tapahtuneen Tampere - Joensuu välillä.
Tuutti tuli käymään tänne Tampereen suunnalle perjantaina. Käytiin katsomassa Kummelin uusin elokuva, mistä minulle ei muodostunut minkäänlaista mielipidettä, kun tällainen mitään sanomaton olen. Tuutti osti verkkokaupan tyhjäksi ja lähti kotiin. Meillä oli oikein antoisa ja rikas (tai köyhä – miten sen nyt ottaa verkkokaupan jälkeen?) viikonloppu.
Nähdään, kun tulen käymään siellä susirajalla.
Ehkä kulutin sen loppuun? ( 0 )
Olen ulospäin jonkin verran passiivinen, niin se tekee ympärillä oleville ihmisille vaikeata löytää aina niitä ajatuksia ja tunteita, mitä oikeasti saatan tuntea sillä hetkellä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Tämä oli pakko kirjoittaa alkuun, vaikka te ihmiset ympärillä tiesitte sen jo. Joskus kuitenkin yllätyn omasta toiminnasta tai toiminnantasosta, koska minulla on paha tapa vaipua olettamaan aina huonointa mahdollista lopputulosta, mikä toisaaltaan saa minut panostamaan kaksinkertaisesti kulloistakin asiaa kohti. Nyt kuitenkin sivut elämäni kirjassa ovat menneet aivan täysin sekaisin. Oikeastaan ne ovat olleet jo pidempään, mutta nyt voin sitten virallisesti sanoa niiden olevan sen verran sekaisin, että alkaa jo hieman pelottamaan oma käyttäytyminen.
Jokin pieni piilossa oleva kytkin nimittäin on kääntynyt on-asentoon päässäni. Elämä sisältää, kuten me kaikki tiedämme; asioita, jotka eivät aina mene niin kuin pitäisi. Minun roolini tässä elämässä on ollut tähän mennessä se, että olen ollut aivan mahdottoman hyvä tuntemaan stressiä. Nyt kuitenkin kaikista mutkista, paperisodista ja muista vastoinkäymisistä huolimatta, olen pystyssä ensimmäistä kertaa ilman sitä perusainesta, joka on ollut elämässäni tähän asti mukana; stressiä.
Se, jos mikä on pelottavaa. Oikeasti. Mihin tämä maailma on menossakaan. Elämme lopun alkua ystävät hyvät, ei tämä muuta voi tarkoittaa.
Tänään se tapahtui toisen kerran ( 2 )
Minua ja Mikkoa luultiin toista kertaa oletusarvoisesti nuoreksi pariksi, kun täti bussipysäkillä tuli pummimaan meiltä rahaa. ”Hei, nuoripari, ei teillä olis…” *järkyttynyt ilme* “ai sori…”
Ensimmäisen kerran tämä seikka tuli ilmi Kelan antamassa päätöksessä asumistuen kanssa, missä todettiin meidän kuuluvan samaan ruokakuntaan, eikä tästä johtuen meille voitu myöntää kuin yksi yhteinen asumistukipäätös. Tänä samana päivänä tarkoituksemme oli käydä ottamassa pingismatsia Kelan kanssa tuosta asumistukea koskevasta päätöksestä. Mieleen jäi kuitenkin taas tällainen hauska mielikuva siitä, että miten voisimmekaan enää vakuuttaa ketään toisin, jos meitä jo kadullakin luullaan nuoreksipariksi. Oliko se todellakin näin ilmiselvää ja päällepäin näkyvää? Heh.
Vuokrasopimuksemme kuitenkin puhuivat puolestamme, kertoen ettei meillä ole vuokra-asunnossamme yhteisvastuuta, joten nyt oli meidän aika pyörittää byrokratian kylmiä ja ruostuneita koneistoja. Siinä jää vielä pieni ihminen muiden jalkoihin, jos ei suostu pitämään puoliansa.
I am not alone, brothers, give me your arms now!
Jani ja uuden oppiminen ( 1 )
Vääntelin ja kääntelin tuossa Illustratorilla käyntikorttihärpäkkää, minkä yhteydessä huomasin oppineeni kaksi uutta asiaa kyseisestä ohjelmasta. Jotenkin tuosta tulee vain sellainen hyvä ja palkitseva fiilis, kun kaikki asiat alkavat tulla kuin luonnostaan päähän ja hommat sen kuin vain helpottuvat päivä päivältä. Sellaiset fiilikset kuin ”äh, miksi en tajunnut tätä aikaisemmin” ja ”olen tehnyt tämänkin aina mahdollisemman vaikeasti” ovat tulleet vierailemaan. Samankaltaisia fiiliksiä kuin joskus seitsemän vuotta sitten Photoshopin kanssa.
Juttelin myös Minnan kanssa yksi päivä InDesignista, tai oikeastaan minä vedin monologia huomaten siinä hetkessä sen, että olen oikeasti oppinut siitäkin ohjelmasta jotain. Taisi siinä välissä myös Minna mennä kahville tai jotain, jättäen minut saarnaamaan siihen yksinäni, kun ei sitten koskaan vastannut minulle, mikä antoi siihen tilanteeseen lisää sen jonkun parodialatauksen. Minä ainakin sain revittyä siitä kiihkoamisesta iloa itselleni. Ihmiset puhuu asioita toisilleen myös itsensä takia.
Niin kauan kuin pitää oman mielensä avoimena, tietäen, että aina voi oppia uutta, tulee myös oppimaan uutta ja kehittymään. Mikään ei ole niin vahingoittavaa omalla kehitykselle kuin se, että olettaa kaikkien asioiden olevan itsestäänselvyyksiä. Jos pystyy katsomaan duunejaan parin vuoden ajalta ja toteamaan, että kehitystä on tapahtunut ja jossain määrin ehkä jopa häpeämään omaa jälkeä, tietää tulleensa paremmaksi. Minua ainakin hirvittäisi pitää maailman parhaana niitä töitä, jotka tuli yläasteen aikana tuotettua.
Katselin eilen vanhoja kuvia ja kommentteja, joita olen säilönyt Flickr -tililleni ja naureskelin yksinäni mielessä. Sieltä kun tulvi päähän paljon hyviä fiiliksiä ja muistoja. Pitää kiittää itseään siitä, että en tykkää harrastaa tuolla mitään ns. julkaisukynnystä. Menee liian totiseksi touhu. Ottakaa ihmiset rennosti.
Rikun kanssa samaan bussiin ( 1 )
Minusta on etuoikeutettua mainita, että olen askelta lähempänä Rikua ja Rikun salaperäistä kiinnostusta julkisiin kulkuneuvoihin. Olen nimittäin huomannut pitäväni bussissa istumisesta suunnattomasti. Se luo jokaiseen päivään oman tilansa omille ajatuksille, aivan samalla tavalla kuin lenkillä käynti. Bussissa istumisesta tulee se hetki päivässä, milloin voi jollain tavalla jaksottaa omat kaoottiset ajatukset omiin lokeroihin, haaveilla hetken, kehitellä päässään eri kokoisia ja näköisiä ajatuksia, sekä kuunnella rauhassa muutaman kappaleen musiikkia. Samaan aikaan se mahdollistaa omien huomioiden tekemisen muista kanssamatkustajista.
Yritän etsiä jokaisesta päivästä joitain pieniä mahdollisuuksia. Haluan jatkuvasti kehittyä johonkin suuntaan, nähdä ja kokea hieman enemmän tavalla, joka on minun omani. Minusta se on aivan uskomattoman mahtavaa löytää tällaisia asioita itsestään. Suosittelen kaikille.