Salamia joka tuutin täydeltä ( 0 )
Innostuttiin eilen Jannen kanssa sekoittelemaan kameralaitteita keskenämme, kun olemme sattuneet majoittumaan saman valmistajan leiriin. Jannea kiinnosti laajakulma ja minua Jannen salami. Tässä hetken inspiraatiosta tullut älyttömyyden väläytys nopeasti rävellettynä.
Pääsin ensimmäistä kertaa itsenäisesti kokeilemaan, miltä tuntuu laukoa kahta ulkoista salamaa ja kameran omaa pop-up -viritystä. Tästä jäi niin hyvä tuntuma, että näitä resursseja pitää käyttää toistekin ja sillä kertaa hieman enemmän tosissaan. Lopputulos on minulle teknisesti mieluinen, mutta toivoisin ehkä sisällöltä jotain muuta kuin omakohtaisen uhrautumisen. Joten, jos joku haluaa itsestään itselleen kuvan, niin minun kautta se onnistuu täysin ilmaiseksi. Ehkä hommaan tulevaisuudessa pienen perheenlisäyksen salamiin liittyen tai sitten sukset.
Tähän saman valmistajan leiriin kaveripiiristä kuuluu minun lisäksi Janne, Henri, Ismo (ainakin kohta) ja hyvällä tuurilla saan myös Mikon houkuteltua tänne. Tämä on siitä hyvä, että laitteita saa kaveripiiristä lainattua, eikä kaikkia vähemmän käyttämiä laitteita tarvitse ruveta ostamaan kalliilla.
Otin aiemmin Jannelta lainaan lankalaukaisijan pitkiä valotuksia varten, mutten ole sitä saanut vielä hyötykäytettyä. Pimeä tulee liian myöhään ja aamulla pitää nousta liian aikaisin kouluun. Hyvällä tuurilla saan viikonloppuna loihdittua jotain sellaista, mitä en ole vielä tähän mennessä ennättänyt/jaksanut kokeilla lankalaukaisijan puuttuessa.
Hellraiserin paluu ( 2 )
Sunnuntaina tuli jatkettua kohtalokasta tapahtumasarjaa, mikä sai alkunsa määrittämätön aika sitten siitä, kun koimme Ismon kanssa hyväksi ideaksi katsoa kaikki Hellraiserit putkeen yhden viikon aikana. Emme kuitenkaan silloin pystyneet näkemään läpi kaikkia Hellraisereitä rajoitetun saatavuuden takia. Ymmärtäähän sen, että kun kyseessä on näinkin hyvä sarja elokuvia, niin ne menevät vuokraamon hyllyltä kuumille kiville. Pettymyksemme oli suuri, muttemme lannistuneet tästä takaiskusta.
Kun jonkun asian aloittaa, se olisi hyvä myös viedä loppuun. Tällä periaatteella jatkoimme tätä suurta kulttuuritapahtumaa ja katsoimme läpi ensimmäisen Hellraiserin. Koska kyseessä oli näinkin suuri kulttuuritapahtuma, niin pyysin Mikkoa ja Jannea jakamaan tätä iloa kanssani. Koska halusin yllättää pörröiset kaverukseni, paljastin elokuvan vasta kun olimme saapuneet Herwuudin synkään urbaaniin viidakkoon, missä Ismon ja Marian sattuivat pitämään bunkkeriaan.
Paikoitellen oli niin jännittävää, että jouduin laittamaan silmäni kiinni. Pakkohan sen oli siitä johtua?
Voin puhua koko porukan puolesta ja kehua, että elokuva oli hyvä ja suosittelen tätä kaikille katsottavaksi.
Tampere vk23 ( 0 )
Tämä postaus sisältää enemmän sisältöä kuvina kuin tekstinä. Tuli viime viikolla vietettyä aikaa Tampereella ja käytyä pääsykokeissa. Olin näin vuosi sitten viikolleen samassa paikassa samaan aikaan. Lämmintä piisasi ja ihmisiä keräytyi kasaan hyvin kiitettävästi. Muutama jäi uupumaan, niin olisi ollut ryhmämme #distrust voittamaton kasassa. Lue loput jutusta →
Onnea sankareille ( 2 )
Haluan onnitella vielä erikseen ja julkisesti karvaisia sankareitani valmistumisen johdosta. Onnea Henri, Janne, Joona-Pekka. Olen teistä ylpeä! Etenkin niistä Henrin keräämistä stipendeistä, joita on varmaankin kymmenkunta. Olette nyt sitten isoja, niin kuin minäkin, mutta olen kyllä teitä söpömpi. Sori vaan.
Teuvo rakastaa kaikkia, aseet heitetään roskiin! ( 0 )
Kiitos Janne tästä superhienosta tarrasta! Sinun käsialasi on melkein yhtä söpöä kuin minulla, niinpä osasinkin jo päätellä söpöstä kirjekuoresta, keneltä DVORAKia käyttävältä söpöliiniltä kirje oli. Lupaan pistää tämän johonkin, kunhan keksin sille oivan paikan. Otin kuvan tarrasta sinun mieleksesi punaista sohvaa vasten.



